Kotiseutumatkailua, vanhaa ja hylättyä

Rutiinin sijaan.
Tutun ja usein kuljetun työmatkan tai viikonloppulenkin tilalle.
Voi vain päättää mennä minne nenä näyttää.
Tutkia pikkuteitä.
Hakea erikoisempia reittejä.
Valita pienempi ja epämääräisempi hiekkatie tai polku.

Syksystä on kuulemma tulossa kuiva ja kaunis. Vielä ehtii siis kuljeskella metsässä kuivin jaloin. Vielä ehtii löytää uusia reittejä ja vanhoja paikkoja jolla ei enää ole muuta merkitystä kuin muistuttaa meitä menneestä.


Aikaa ei tämän rakennuksen kohdalla mitata enää minuuteissa. Ei edes päivissä. Aika on mitä on, vastaamattomat kirjeet ovat muuttuneet yhdentekeviksi. Tarkoitusta ei enää ole. On vain tuuli, sade ja lentäen tai neljällä jalalla paikalle saapuvat pienet asukit joille tästä on muodostunut koti. Ja joku päivä, tämä vanha ja hylätty rakennus, ei enää ole rakennus. Joku päivä tämäkin rakennus on vain kasa lautoja.

Jäminkipohjan telakka

Näillä raiteilla ei enää kuljeta kulkuvälineellä. Vain kävellen. Tämä reitti on hylätty ja tulevaisuudessa ihan tähän lähelle, tulevat toiset raiteet. Näitä raiteita ei haluta enää käyttää. Näitä raiteita ei enää kaivata. Näiden annetaan olla kunnes niitä ei enää näy. Tai kunnes joku haluaa rakentaa tähän jotain muuta ja ne kaivetaan ylös.

Raiteet Hiedanrantaan

"Hylätty."
"Tarpeeton."
"Romutettava."
"Aikansa elänyt."
"Ei kannata kunnostaa."
"Ei kannata nähdä vaivaa."
"Uutta rakentaa halvemmalla."

Jos vanhalle ei ole enää käyttöä siinä muodossa mihin se on alunperin tarkoitettu, sille täytyy antaa uusi tarkoitus. Uusi mahdollisuus, uusi asema. Uusi virka. Tulevaisuus.

Vanhaa ja uutta pitää huoltaa jotta se ei ränsisty. Ylläpidon täytyy olla jatkuvaa. Silloin pienet, yksinkertaiset toimet riittävät. Ja kun perusta on kunnossa, ylläpitohuolto on helpompaa.

Lielahden asema

Sama pätee ihmiseen. Alle 30 vuotiaana kehon huoltamisen hyötyjä ei välttämättä vielä näe. Tai ei ymmärrä näkemäänsä. Mutta vuosien karttuessa ongelmia alkaa pikkuhiljaa tulla jos kehon kunnossapito on unohtunut.

Meillä kaikilla on vain yksi elämä. Eikä ole mahdollista vaihtaa koko luustoa, sisäelimiä tai aivoja jos niistä ei ole pitänyt huolta vuosien varrella. On tietysti helppo tuudittautua siihen luuloon että 50, 60 tai 70 vuotiaana olisi joka tapauksessa siinä tilanteessa missä on vaikka olisikin huoltanut kehoaan vuosien varrella. Meillä kaikilla on tosiaan vain se yksi elämä. Kukaan ei siis voi elää sitä kahdesti, kahdella eri tavalla. Huoltaen ja huoltamatta. Ja lopussa osoittaa olevansa oikeassa. Siksi kannattaa kuunnella asiantuntijoita.

Keho vaatii jatkuvaa huoltoa pysyäkseen kunnossa.

LiikeImpulssin kurssit: SYKSY 2017
Kehonhuolto 1 kurssille 8.9.-22.9. mahtuu vielä. Ilmoittaudu!
Ilmoittaudu 14.9.2017 mennessä Niska/selkä 1 kurssille. 24.9.-8.10.
Ilmoittaudu 20.9.2017 mennessä Kehonhuolto 2 kurssille. 29.9.-13.10.
Ilmoittaudu 26.10.2017 mennessä Niska/selkä 2 kurssille. 5.11.-19.11.

-Katri

Kommentit