Kotiseutumatkailua, unohdetun tarina

Eerolan tila

Eerolan tilan navetta

Muistoja kesästä.
Siitä kesästä mitä ei tänä vuonna koskaan oikein tullut.

Voi ihan rehellisesti sanoa että elokuun lopussa oli hieman petetty olo.

Hellepäiviä taisi olla yksi?
Juu. Yksi.

Sanotaan että oli vain yksi.
Ja sekin juuri ja juuri 25 asteen yläpuolella.
Hmph.

  

Metsäoppilaitoksen padon lampi

Mutta koska kesä oli mitä oli, viileämmällä kelillä riitti tarmoa rämpiä nokkospuskissa, kömpiä risukoissa ja ryömiä kallioilla ympäri pirkanmaata.

Tiesittekö että metsäoppilaitoksella on oma padottu lampi? Laituri lammen yllä ja sauna ihan vieressä. Arvoitukseksi metsäretkellä jäi että minkälaisessa käytössä saunarakennus vielä on. Näytti hylätylle ja unohdetulle. Harmi.

  

Oppilaitoksen saunarakennus

Lähellä Metsäoppilaitosta on Kurun ulkomuseo. Ihanaa että kaikkea vanhaa ei sentään hylätä ja unohdeta.

Hienointa kaupungilla ja maaseudulla kulkiessa sekä arkkitehtuuria ihastellessa on kun näkee historian eri kerrokset vieri vieressä. Sen että uusi sukupolvi kunnioittaa vanhaa. Vanhaa kunnostetaan ja ylläpidetään sekä sen ympärille rakennetaan uutta ja ihmisille annetaan tilaa elää tyyliltään erilaisissa ympäristöissä. Yksi tykkää auringossa kimaltelevasta lasista, suorista metallirakenteista. Toinen tykkää elävästä hirrestä. Kolmas kivestä ja klassismista. Neljäs punatiilisistä tehdasrakennuksista. Ja viides vihreästä sekä puistoista. Kaupungissakin.

Kurun ulkomuseon mylly

Ilman vanhoja rakennuksia, entisajan työn ja elämän jälkiä katukuvassa mikä tahansa kylä tai kaupunki olisi huomattavasti köyhempi ja laimeampi.

Historiaa ei saa unohtaa. Ei sitä mikä tuo hymyn huulille eikä myöskään sitä mikä tuo kyyneleet silmiin. Historia opettaa kertomalla meille miten oli ennen. Mitä taidettiin ennen. Miten ennen elettiin, miten oltiin nykyihmiseen verrattuna erilaisia ja miten samanlaisia. Ja kaiken tämän, historian säilyttämisen ja uuden rakentamisen väliin pitäisi jättää myös luontoa. Tai pikemminkin niin että elämme luonnon ehdoilla. Luonnon kanssa yhteisymmärryksessä, koska luonto suojelee meitä. (Prisma: Tulvat, tulevaisuuden uhka)

Pispalan haulitehdas ja -torni

Hullua että aikana jolloin liikkuminen paikasta toiseen on helpompaa ja nopeampaa kuin koskaan aiemmin, pitää kaupungissa silti kaikki olla mahdollisimman lähellä. Arkkitehtuuri ja asuminen on niin tiivistettyä, että ihmisille ei jää enää tilaa liikkua, elää ja olla. Kahden ison kaupan väliin ei mahdu kunnon puistoa, koska kauppoihin pitää päästä autolla mahdollisimman lähelle ja teiden pitää olla suoria, leveitä ja virtaviivaisia. Ja niitä teitä pitää olla paljon, jotta kaikki mahtuvat samaan aikaan jonottamaan autolla ruuhkaan.

Vaikka olenkin kaupunkiasukki, en ole tiivistetyn kaupunkiasumisen ystävä. Ydinkeskustan ei tarvitsisi olla turboahdettu. Sen sijaan että keskitetään, rakennetaan isoa, korkeaa ja tiiviisti, kannatan keskusta-alueen laajentamista ja pienempien, toisistaan erillään olevien yksiköiden parempaa yhdistämistä. Tai tilanpuutteen ensiavuksi liikenteen siirtämistä maan alle. Kallista ehkä, mutta ei mahdotonta. Tällöin jäisi tilaa kaikelle muulle enemmän. Rakennuksille, niin vanhoille kuin uusille. Puistoille, luonnolle sekä ihmisille. Alle kilometri kauppaan on lyhyt matka. Tuon matkan voi aivan hyvin taittaa kävellen. Jättää auton joko kotiin tai pysäköidä se kauemmas kaupasta.

Ikaalisten Kauppalan rantaa ei ole vielä rakennettu täyteen kerrostaloja. Niitä sellaisia mitä voidaan myydä järvenrantanäkymällä. Rannalla on tilava puisto ja iso urheilukenttä. Ei villiä luontoa, mutta luontoa kuitenkin.

Kesäilta Ikaalisissa

Mutta Ikaalinen onkin pieni kaupunki. Jos se joskus saavuttaa isommat mittasuhteet, voi olla että tulevat päättäjät eivät enää halua säilyttää puistoa. Tulevat päättäjät voivat päättää taloudellisista syistä toisin. Ja näin kaavoitettu puistoalue ei sitten enää olekaan puistoksi kaavoitettu. Kauas jää tällöin ihmisten hyvinvointi. Kauas jää luonto ja eläimet. Ajatellaan suoraan nenän edessä olevaa lyhyttä hyötyä, ei pitkäaikaista vaikutusta.

Ratinan vieressä olevalle Eteläpuistolle on käymässä huonosti. Ellei Tampereen kaupungin päättävien elinten päitä pystytä vielä kääntämään. Puisto ja puut ovat uusimman päätöksen mukaan lähdössä. Puistoa ei enää olekaan kaavoitettu puistoksi. Tulossa on neliskanttisia asuntoja järvenrantanäkymällä.

Kauas on jäänyt tieto siitä että metsä ja luonto parantavat elämänlaatua. Kauas on myös jäänyt tieto siitä että luonto sellaisenaan on elinehto ihmisen säilymiselle. Puilla, ruoholla, metsillä ja siellä elävillä eläimillä on kaikilla tarkoitus. Jopa soilla on tarkoitus.

Päätän tähän kotiseutumatkailua eri tavoin käsittelevän blogikirjoitussarjan. Toivottavasti ne ovat herättäneet ajatuksia. Osa 1 meni metsään ja osa 2 käsitteli vanhaa ja rapistuvaa.

Loppuun vielä muistutus vielä siitä että aina voi vaikuttaa. Pienin teoin, isoin askelin. Huomenna 22.9.2017 vietetään auton vapaapäivää.

Liiku.

Liiku luonnossa.
Suojele luontoa.

-Katri

Tuhotun tarina:
Aamulehti: Kävimme katsomassa, miltä 9 000 vuotta elämää tuonut suo näyttää – oikeus myönsi turpeenottoluvan ja Kaitasuo tuhotaan

Tampere: Ratina, Tornihotelli