Lapsiystävällinen kahvakuulatunti

Lapsen saaminen tai lasten kanssa oleminen ei saa olla syynä siihen ettei voi kuntoilla. Vaihtoehtoja tehokkaaseen lihaskuntoharjoitteluun löytyy iso joukko lapsi-aikuinen tunneista lapsen kanssa kotona kuntoiluun. Itse niskaansa kannattelevaa vauvaa voi käyttää painona tai isomman lapsen kanssa kuntoilu voi tapahtua leikin kautta.

LiikeImpulssin vaihtoehto on lapsiystävällinen kahvakuulatunti. Aikuiselle tarkoitettu tunti, minne voi tulla sen ikäisen lapsen kanssa, jota ei voi jättää pariksi tunniksi yksin kotiin. Tunti ei periaatteessa ole kuntoilua lapsen kanssa, vaan ohjeet ja liikkeet ovat samankaltaisia kuin tavallisellakin tunnilla. Käytännössä kuitenkin lapsesi varmastikin päättää sen minkä verran kuntoilet kahvakuulaa nostellen ja minkä verran lastasi. Tunti ei periaatteessa ole myöskään lapsille ohjattu tunti, mutta käytännössä esim. leikki-ikäiset lapset tulevat kuitenkin hyvin herkästi mukaan toimintaan, ainakin salin ympäri juoksuun sykettä nostettaessa.

Ideaalein tunti lapsiystävälliseksi tunniksi on lihaskuntotunti missä pienet keskeytykset eivät haittaa. Ei askelkuvioita tai muutakaan samassa tahdissa tehtävää liikettä. Kahvakuulatunti on siis juuri sopiva lapsiystävälliseksi tunniksi. Tosin pienin poikkeuksin koska luonnollisesti huomioimme ympärillä pyörivät lapset.

Kahvakuula on monipuolinen harjoitusväline, minkä avulla voi lisätä voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja tasapainoa. Lapsiystävällisen kahvakuulatunnin rakenne on joustava riippuen lasten määrästä ja vilkkaudesta. Intervallimainen tunti, missä välillä kohotetaan sykettä ja välillä taas tehdään rauhallisempia lihaskuntoliikkeitä omaan tahtiin. Heilautuksia eri suuntiin tehdään vain silloin kun lapsi ei ole aivan vanhemman vieressä. Olemme kaikki samassa salissa ja siellä olevien leikkivälineiden lisäksi lapsille on hyvä ottaa omakin lelu mukaan.

Lapsi on tunnilla ehdottomasti sen aikuisen vastuulla jonka mukana on tullut. Kahvakuulatunti ei ole ohjaajalle kuntoilutunti, vaan ohjausta tehdään esimerkkiliikkeiden jälkeen suurelta osin sanallisesti ja ohjaamalla ns. kädestä pitäen. Tämän vuoksi lasten tarkkaileminen on huomattavasti helpompaa kuin koreograafisemmilla tunneilla. Ja mitä useampi liike on entuudestaan tuttu kahvakuulailijoille, sitä vähemmän liikkeisiin tarvitsee antaa lisäohjeita ja sitä paremmin ohjaaja pystyy neuvomaan sekä uusia kuulailijoita että huomioimaan salissa olevat lapset.

Aloitin lasten ohjaajana vuonna 2004. Koostin aikanaan muistinvirkistykseksi itselleni sekä vinkeiksi muille lasten parissa työskenteleville Lasten jumpat nettisivuston, missä on kaikenlaisia vinkkejä tunnin ohjauksesta eri liikkeisiin ja leikkeihin. Niin pienille kuin esiteini-ikäisille sekä lapsi-vanhempi tunneille. Sitä, mitä en ole yhden lapsen vanhempana sisäistänyt, olen oppinut pienemmissä ja isommissa lasten liikuntaryhmissä vuosien varrella. Tiedän että villin lapsiryhmän vahtiminen on hyvin vaativaa ja yllätyksellistä, mutta samalla olen myös oppinut monta kikkaa joita käyttämällä olen pitänyt lapset mukana tunnilla sekä isonkin ryhmän kaikki osallistujat ehjinä ja hyvillä mielin.

Tätä tuntia ei siis tarvitse jättää väliin siksi että olisit kotona lastenhoitovuorossa. Tule kasvattamaan kestävyyttä ja lihaksia samalla kun lapsesi tutustuu uusiin leikkikavereihin ja oppii että kuntoilu kannattaa aina. Varsinkin hyvässä ja kaikenikäisessä seurassa.

P.S.
Lapsiystävälliselle tunnille saa osallistua myös ilman lasta. Lapsenmielisyys riittää. Jos kuitenkin haluat ehdottomasti keskittyä vain omaan treeniisi, ilman lapsia, on tavallinen kahvakuulatunti sinua varten.


Friends At The Falls - These Are The Days
Lataa kappale ilmaiseksi ja turvallisesti Jamendosta.

Kommentit