Katsaus uuden vuoden liikkumiseen

Voisiko olla parempaa päivää kirjoittaa liikkumisesta! Juuri tänään kun liikkuminen töihin, kauppaan, kouluun ja harrastuksiin saattoi osalle olla hyvinkin haastavaa ja luovuutta sekä kekseliäisyyttä vaativaa pähkäilyä menneen viikon aikana. Tai viimeistään eilen.

Työttömien puolesta, vähän ansaitsevien ja jopa ihmisarvoisen elämän vuoksi, solidaarisuudesta sekä oman pärjäämisen tähden. Lakko ja mielenilmaus. Ja kuin kruununa kaiken päälle. Lunta. Ei. Väärin kirjoitettu. LUNTA!

CC BY-SA gallery.insaneworks.fi

Kävellen pääsee. Oma kävellen taitetun työmatkani maksimiraja on noin 2-4 kilometrin kohdalla. Riippuu siitä kummalla pääsee nopeammin, bussilla vai kävellen. Ja siitä onko kiire jos bussi on nopeampi vaihtoehto. Sekä tietysti siitä onko kiva, lämmin kesäpäivä, mukava, kirpsakka talvisää vai sataako vettä taivaan täydeltä. Ydinkeskustassa fillari tai omat jalat ovat usein ketterin valinta. Polkupyörälläkin siis pääsee jos omistaa sellaisen ja haluaa lisähaastetta hankipyöräilystä. Periaatteessa suksillakin pääsisi, ongelmana on vain se, ettei voi tietää onko tiet hiekotettu takaisin tullessa.

CC BY-SA gallery.insaneworks.fi

Junalla, omalla autolla, kimppakyydillä ja taksilla pääsee. Oma auto vain ei ole se ympäristöystävällisin valinta. Mutta jos ei voi pitää töistä etäpäivää. Jos on pakko viedä lapsi tarhaan, käydä lääkärissä tai kaupassa. Onnellisia ovat ne, joilla on mahdollisuus valita omassa tai yhteiskäytössä oleva auto, vaikka yleensä liikkuisikin muulla tavoin.

CC BY-SA gallery.insaneworks.fi

Onnellisia ovat myös ne joilla on taksiin varaa jos on pakko päästä lääkäriin, eikä sairaus ole niin akuutti että voisi perustella ambulanssin tilaamisen. Jos työttömän aktiivisuusehto ei täyty, tuki pienentyy noin 30€/kk. Sillä hinnalla pääsee 1-2 henkilöä Taksilla arkena Tampereen ydinkeskustasta Taysiin ja takaisin yhden ainoan kerran.

Olen ollut perus- ja lukiokoulutuksen jälkeen elämässäni ammattiin opiskeleva, aikuisopiskelija, äitiys- ja vanhempaintuella (ilman eläkekertymää), opiskelija, työtön, pätkätyöläinen, sarjapätkätyöläinen, freelanceri ja yrittäjä. Työttömänä lähettämieni hakemusten määrä kasvoi ykkösistä kymmeniin, kymmenistä satoihin. Haastatteluja oli kuitenkin vain muutama. Alle kymmenen. Voin vain arvailla miksi.

Olen ollut palkkatöissä mm. videokuvaajana, aamutossujen paistajana, henkilökohtaisena avustajana, koiran ulkoiluttajana, kuvankäsittelijänä, sihteerinä ja videoeditoijana. Liikunnan alan työsuhteeni ovat sarja peräkkäisiä pätkätyösuhteita. Sama työpaikka, syksystä kevääseen ja kesään. Tai palkaton tauko toukokuusta elokuuhun ja uusi työsopimus saman tahon kanssa jälleen syksyllä. Vuodesta toiseen. Palkallisia lomia en ole koskaan saanut. Onneksi ne saa nykyisin rahana.

Tyhjän päällä eli yrittäjästatuksella olen ollut vuodesta 2005 lähtien. Poikani oli tuolloin 8-vuotias. Perheeseemme kuului tuolloin minä, lapseni ja kissa. Ei mahdollisuuksia työttömyysavustukseen. Vain pätkätyöt yrittämisen lisäksi. Liikunnan alan töitä riitti. Niin paljon että saatoin valita vähemmän yrittämisen. Ja vähemmän yrittämisen myötä silloinen yritykseni hiipui olemattomiin.

2015 päätin aktivoitua uudestaan yrittäjänä. Mainostin liikunnan alan yritystäni lähes nollabudjetilla ja taskurahoilla. Jaoin flyerit suurimmaksi osaksi itse. Syyskauden, kevätkauden ja kesäkauden alussa kävelin, kävelin ja kävelin jakaen ihan itse omin käsin mainokset postilaatikoihin. Tuhansia mainoksia, kymmeniä ja nyt vuosien varrella jo satoja kilometrejä sekä portaita. Pikkuhiljaa sain asiakkaita. Luomuliikuntaa parhaimmillaan!

Lue aiempi kirjoitus liikkumisen ja liikkumattomuuden tasapainosta.

CC BY-SA gallery.insaneworks.fi

Nykyisin olen laiskempi. Vuosi sitten maksoin flyereiden jakamisesta ykkösjakelulle. Ja yritän luottaa somen voimaan vaikka se sorsiikin tahoja jotka ovat liikkeellä sillä kuuluisalla nollabudjetilla. Tänä vuonna jätin flyerit painattamatta kokonaan. Luontoa, aikaa ja vaivaa sekä rahaa säästyy, mutta millä hinnalla? Sen minkä jatkuvassa, sitkeässä ja pitkäjänteisessä mainostamisessa säästää, sen asiakkaissa menettää.

Siksi ihmettelenkin suuresti aktiivimallin kohtaa: "Täyden työttömyysetuuden saaminen edellyttää tämän vuoden alusta, että 65 maksupäivän tarkastelujaksoon sisältyy vähintään 18 tuntia työskentelyä palkkatyössä, yritystoiminnan ansiotuloa vähintään 241,00 euroa tai osallistumista työllistymistä edistävään toimenpiteeseen 5 päivänä." Lähde.

Kun peilaa sitä siihen miten arvoidaan pää- ja sivutoimista yrittäjyyttä: "Neljän kuukauden kuluttua yritystoiminnan aloittamisesta yritystoimintasi pää- ja sivutoimisuus arvioidaan kuten nykyisin. Jos yritystoiminnan arvioidaan olevan päätoimista, oikeutesi työttömyysetuuteen päättyy. Jos yritystoiminta on sivutoimista, voit edelleen saada työttömyysetuutta. Ratkaisu koskee vain neljän kuukauden jälkeistä aikaa, eikä sillä ole takautuvaa vaikutusta. Arvioinnissa hyödynnetään tietoa yritystoimintasi todellisesta työmäärästä neljän ensimmäisen kuukauden ajalta. Jos muuta näyttöä työmäärästä ei ole saatavilla, perusteena voidaan käyttää omaa selvitystäsi työmäärästä." Lähde.

Oletetaan etten olisi myös freelanceri & palkkatyöläinen ja hakisin pelkästään yritykseni työmäärän ja tulojen perusteella yrittäjän työttömyysavustusta. Tällöin oma selvitykseni työmäärästä olisi siis: 1,5 tai 2,5 tuntia viikossa arki-iltana tai arki- ja sunnuntai-iltana.

Tyhmä oletus
Asiakkaat ovat tulleet tyhjästä, tunti on ilmestynyt maagisesti päähäni kuten myös välineet käsiini ja salin / puiston sain ilmaiseksi. Markkinointiin ei tietystikään ole mennyt yhtään aikaa, vaivaa eikä rahaa.

Totuus
Paljon pakollista työtä mitä tehdään silloin kun on aikaa ja mistä kukaan ei maksa mitään sillä hetkellä kun teen työn. Markkinointia, s-posteja, viestejä, blogikirjoittelua, somettamista, kuvituskuvaa, yrityksen toimien tiedottamista ja käytännön toimia, kirjanpitoa, musiikkien hakua, ohjelmien suunnittelua ja koreografioiden sekä muiden liikesarjojen tekoa, opettelua ja kertausta. Omaehtoinen koulutus ja kaikenlainen ammattitaidon ylläpito. Unohdinko jotain? Varmasti.

Tulot
Yhtenä kuukautena, kaikesta työmäärästä huolimatta tulo on kaunis, pyöreä, tyhjä ja karu 0. Toisena miinuksella. Ja kolmantena plussalla 100 tai 500 euroa. Pelkkä yritystoiminta ei siis kannattele kovinkaan pitkälle.

Kysymyksiä
Kumpi siis nyt ratkaisee? Tulot vai työmäärä? Vaiko molemmat? Silloinhan on erittäin todennäköistä että taloudellista apua ei saa koska jompi kumpi raja kuitenkin tulee vastaan. Ja erään huhun mukaan avustuksen epäämiseen riittää jopa pelkkä y-tunnus. Tai vääränlainen naama.

Vuonna 2005 päätin etten enää täytä ainuttakaan lappua missä joutuisin selittelemään mitä tein, miten pitkään, mitä jäi, miksi jäi niin vähän tai miksen kelvannut vakituiseksi. Hyppäsin kielekkeeltä alas ja ryhdyin rakentamaan portaita putoamisen aikana. Eli ryhdyin yrittäjäksi. Tai oikeastaan yrittäjä / pätkätyöläis / freelanceriksi. Tuolloin kysyin ja vastaus oli että jos sinulla on y-tunnus, olet yrittäjä etkä voi olla työtön. Sen jälkeen en ole kysellyt.

Kaikki lippulappusia täyttelevät, riittävästä taloudellisesta tuesta taistelevat, töitä hakevat, soliidaarisuudesta lakkoilevat ja pienen asialla olevat saavat minun tukeni. Sanomattakin on varmasti selvää että lukeudun myös perustulon kannattajiin.

Vakaa taloudellinen perusturva vapauttaa tekemään oikeita töitä. Ei tarvitse tuhlata aikaa aktiivisuuden todisteluun. Ja vain hullut heittäytyvät yrittäjiksi ilman mitään turvaa.

Mitä sinä tekisit jos saisit 500€-1000€ kuussa perustuloa? Ovatko tulosi sillä tasolla että lopputulos olisi sama kuin nyt vai jäisikö verotuksen jälkeen jotain extraa käteen? Mihin laittaisit tuon yli jäävän summan? Minä pistäisin sen yrittäjäeläkkeeseen.

Liikkumisen mahdollisuuksiin palatakseni, bussilla tai ratikalla liikkuminen on myös vaihtoehtona. Paitsi tänään. Tampereen ratikka ei ole vielä(kään) valmis ja suurin osa busseista ei kulje lakon vuoksi. Kannatan niitäkin kaikkia. Ratikkaa, busseja sekä lakkoa. Minä ❤ Tampere!

CC BY-SA gallery.insaneworks.fi

-Katri

P.S.
LiikeImpulssin tunneilla käyvät! Tänään 2.2. perjantaina on viimeinen mahdollisuus ilmoittautua niska-selkä tunnille. Katso lisätiedot nettisivuilta tai facebookista.

P.P.S.
Verkkokaupan AVAA2018 koodi on voimassa vielä toistaiseksi. Ehkä viikon, ehkä kaksi. Katsotaan kuinka pitkälle avajaiset vahingossa venähtävät. Yrittäjästä kun ei koskaan tiedä. Mitä nyt putoamisen aikana ja portaiden rakentamiselta muuta ehtii tekemään. Sulkemaan koodeja, avaamaan uusia...

Kommentit