Liikuntakeskusvierailut, osa 1

Vuoden viimeisinä päivinä ja ennen omien tuntien alkua on hyvää aikaa käydä muiden tunneilla. Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa, jos ei kontakti-improvisaatiota lasketa. Mikäs sen mukavampaa kuin olla välillä ohjattavana, kunhan osaa välttää ruuhka-aikoja.

Valitsin ensimmäiseksi paikaksi keskustan Fressin verkatehtaankadulla. Päiväpassi 16€ mikä ei ole ollenkaan paha hinta kun ottaa huomioon että päivän aikana ehtii käymään useammalla ryhmäliikuntatunnilla ja / tai riehumaan monta tuntia kuntosalilla. Jos vain aikaa löytyy ja energiaa riittää. Vastaanotto oli hymyilevän aurinkoinen. Siitä huolimatta pidin pintani enkä taipunut päiväpassilaisesta pidempään suhteeseen kuntokeskuksen kanssa.

Alkuperäinen suunnitelma oli käydä päivällä BodyPump tunnilla ja iltapäivällä pilateksessa. Toivuttuani tunnin verran BodyPumpista päädyin hetken mielijohteesta vielä juuri ennen pilatesta 45 minuutin circuittiin.

BodyPump (60min)
Less Mills tuoteperheen tunti on tuttu muilta liikuntakeskuksilta. Viime kerrasta on tosin vuosi aikaa, joten ohjelma oli onneksi ehtinyt vaihtua. Hyvä ohjaaja joka ehti kiinnittää sopivan kokoiseen alle 10 hengen ryhmään hyvin huomiota ja korjata sanallisesti vääriä asentoja. Musiikki oli sopivalla voimakkuudella ja ohjaajan ääni kuului kokoajan. Jos ei eksynyt omiin ajatuksiin. BodyPump on peruslihaskuntotunti missä käydään läpi yleensä suurimmat lihasryhmät yksinkertaisilla liikkeillä musiikin tahdissa. Ja jos ohjaajan ääni ei kuulu tai unohtaa kuunnella, ei haittaa kovinkaan paljoa jos unohtuukin tekemään niitä ykkösiä hitaampien pumppausten tai rutistusten sijaan.

Miltä tuntui?
Tunti ei kuulu suosikkeihini. En pidä suorittamisesta enkä tasaisen yksinkertaisesta. Käyn silti BodyPump tunnilla toisinaan (kerran vuodessa näköjään) koska se on selkeä ja yksinkertainen lihaskuntotunti. Ja koska en ole kuntosali-ihminen, käyn käskytettävänä tunnilla. Hauislihasliikkeet ovat viime aikoina jääneet vähemmälle ja sen kyllä huomasikin aika pian. Hartiatkin tuntuivat paukahtavan jotenkin omituisesti jumiin heti tunnin alettua. Mutta selvisin. Tärisevin käsin.

Circuit 45 (45min)
Tein kardinaalimokan. Onnistuin myöhästymään tunnilta pari minuuttia. Onneksi kuitenkin ehdin juuri ja juuri alkulämmittelyihin mukaan koska voihan olla että joku kerta ohjaaja kieltää tunnille tulon jos ei ehdi verryttelyyn. Ja se olisi mielestäni aivan oikein myöhästyjälle. Lämmittely on suunniteltu tunnin alkuun kuntoilijan omaa turvallisuutta ajatellen ja ohjaaja on loppujen lopuksi kuitenkin vastuussa tunnilla olijoista.

Ohjaaja oli sama kuin BodyPumpissa. Salin seinän vierustat oli täytetty kuntosalilaitteilla, laitteiden väleihin oli ripoteltu askellusta varten lautoja, tolpissa ja seinissä roikkui CrossCore -nauhoja ja lisäksi saatavilla oli painotanko, kahvakuulia, jumppapallo ja tasapainovälineitä. Ohjaaja oli heti neuvomassa jos vähänkin ehti näyttää eksyneelle ja bongasi jopa mun joka suuntaan muljuavan oikean polvenikin. Hyvä tunti ja hyvä ohjaaja. Kuntosalilaitteet olivat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia ja suurimman osan idea selvisi aika helposti edellä menevältä mallia ottaen. Ihastuin kuitenkin niihin kaikkein yksinkertaisimpiin: CrossCore -nauhoihin. Jos ei huvittanut askeltaa, oli aina muutama nauha vapaana. Olin niiden kanssa kuin lapsi lelukaupassa vaikken ole koskaan aiemmin niitä kokeillut. Nyt sekin on siis tehty. Toivottavasti se että tunnilla oli vakavampien kuntoilijoiden joukossa yksi pelle, ei haitannut ohjaajaa tai muita osallistujia.

Miltä tuntui?
Olen ohjannut kuntopiirejä tai circuitteja enemmän kuin osallistunut niihin. Se ei vain ole tähän mennessä ollut minun juttuni. Päätin lähteä tälle tunnille samasta syystä kuin ensimmäisellekin, eli siksi että vaikka tiedän että pitäisi, en kertakaikkiaan vain halua mennä itsenäisesti salin kuntolaitteisiin. Tällöin ainoaksi vaihtoehdoksi jää tunnille käskytettäväksi meno. Tämä circuit oli kuitenkin poikkeus aiempiin kokemuksiini ja harkitsen vakavasti uudestaan tunnille menoa uudella päiväpassilla. Hyväksi sen teki se että laitevaihtoehtoja oli riittävästi. Askelsin laudalle tasan kolmena kertana ennenkuin kyllästyin (yksi oli itseasiassa bosu ja siinä pompin). En polkenut pyörää kertaakaan ja kävin vain kerran juoksemassa etuperintakaperinetuperin kokoajan suuntaa vaihtaen juoksulaitteessa. Sain heilutella 16 kilon kahvakuulaa ja löysin uuden lelun: CrossCore -nauhat!

Pilates (60min)
Ohjaaja oli selkeäsanainen ja opasti perusliikkeitä ihanan rauhallisesti. Liikkeet tehtiin pilatespallolla sekä ilman. Tunti oli lihaskunnon ja kehonhuollon kannalta erinomainen ja hyvin ohjattu kokonaisuus. Isona miinuksena oli kuitenkin se että salissa oli kohtuullisen viileää. Piti pysyä kokoajan liikkeessä ja tehdä raskaammat vaihtoehdot, jotta pysyi lämpimänä. Viileydestä huolimatta en kuitenkaan tärissyt kylmästä, vaan ihan silkasta lihasväsymyksestä. Edelliset tunnit olivat menneet perille ja pilates vei viimeisetkin mehut. Pilatestunnin idea ei taida kuitenkaan olla se että liikkeet tehdään mahdollisimman raskaana, jotta pysyy lämpimänä, vaan itselle juuri sopivan haastavasti niin että asento ja liikerata pysyy koottuna. Jo pienellä rangan asennon muutoksella tai oikeaan aikaa oikeaan suuntaan hengittämällä saa pelkästä jumpan perusliikkeestäkin todella tehokkaan.

Miltä tuntui?
Jos en olisi liikkunut jo aiemmin päivällä reippaasti ja tullut suoraan circuitista tunnille, en olisi pärjännyt tunnilla pitkähihaisellakaan. Jos takana olisi ollut normipäivä, eli muutama tunti asioiden hoitoa ja tuntisuunnittelua tietokoneen ääressä istuen, en olisi selvinnyt tunnista ilman muutamaan suonenvetoa. Pilates on silti yksi lempitunneistani. Varsinkin sopivan lämpimässä salissa. Pallojen käyttö tunnilla oli kiva lisäbonus. Eihän palloista voi olla pitämättä!

Kommentit