Kyselyn tulokset ja syyskausi 2015

Kyselyyn vastaamisaika on ohi ja tulokset alla. Tulleita toiveita lyhennelty, samanlaiset yhdistetty.

Lielahden koulu sunnuntaisin, toiveet
-Klo 18 sunnuntaisin kahvakuula lielahdessa hyvä aika.
-Kahvakuula, kuntotanssi ja venyttely hyvä.
-Kahvakuula 18.30-19.30 + 30 min venyttely.
-Toivoisin, että seuraava toteutuisi: kuntotanssi 17:30, kahvakuula 18:30, venyttely 30'.
-Ehdottaisin Lielahden koululle syksyllä samoja tunteja kuin aiemmin. Kellonaika 18.00 alkaen.
-Toivoisin lielahden kuntotanssituntia myöhemmäksi ajankohdaksi.
-Kannatan Lielahden koulun tunneista vaihtoehtoa jossa lopuksi on kehonhuolto klo:19-20.
-Puolen tunnin venyttely lopuksi.

Vastaus
Eniten toiveita tuli sellaiselle vaihtoehdolle että koko sunnuntain tuntisetti alkaisi hieman myöhemmin kuin keväällä, ensin kuntotanssi ja lopuksi puolen tunnin venyttelyt. Toiseksi eniten sai kannatusta vaihtoehto jossa kahvakuula pysyisi klo 18 ajassa ja venyttely sen jälkeen. Toteutin enemmistön toiveen ja lisäsin tiistaille yhden uuden, lapsiystävällisen kahvakuulatunnin. Lapsiystävällisyydestä lisää alempana.

Toteutuvat tunnit lielahden koululla
ti 17:30-18:15 (18:30) Kahvakuula, lapsiystävällinen
su 17:30-18:30 Kuntotanssi
su 18:30-19:30 Kahvakuula
su 19:30-20:00 Venyttely 30'
EDIT 14.9. Tuntien aloitus lykkääntyy koulun remontin vuoksi. Lue tiedotus aiheesta.

Tampereen itäpuoli, toiveet
-Aikaisintaan klo 18:30 tuntien alku. Paitsi perjantaina.
-Kehonhuoltoa tänne tois pual koske.
-Tapiolaan jooga tai pilates joku arki-ilta klo 18. Myös tuo suunniteltu kahvakuula Tapiolaan.
-Disco Queen tai muu "yökerhomainen" tanssitunti tai muu nykymusiikkiin perustuva "showtanssi". eri päivälle kuin kuntotanssi, esim. torstai. Alkaen esim. klo 17:30 tai 18:00. Myös kuntotanssin normaaliajaksi sopisi sopisi paremmin klo 18:00.
-Suosikkituntini on kuntotanssi, mutta pilates- ja kehonhuoltotyyppisiä tunteja ei ole koskaan liikaa. Tai sitten jokin tehokas core- tms. tunti. Paras päivä minulle olisi torstai ja mieluisin paikka Sammon koulu. Tunnin alkuaikatoive kello 18.30 tai 19.
-Tapiolassa paikka kuntotanssille ok, vaikka itselleni matkan päässä. Takahuhdink. melko varattu?
-Toivon Itä-Tampereelle kehonhuoltotuntia, mielellään 1,5 tuntia kerralla. Perjantai-ilta paras. Hyvä kokonaisuus olisi viikossa tunti kuntotanssia, venyttelyt, kehonhuoltoa sekä kahvakuulaa.

Vastaus
Koulujen salit ovat todella varattuja. Takahuhti on aivan täynnä, samoin sammon koulu sekä saukonpuisto yhdellä päiväpoikkeuksella. Tapiolassa on ollut vuosia samat käyttäjät ja sielläkään ei ole vapaita aikoja. Syyskauden torstaille hain vuoroja keväällä, valitettavasti en saanut niitä, mutta perjantaisin saukonpuiston koululla on tilaa. Pe klo 19 jälkeen alkavat tunnit yleensä vain eivät ole kovinkaan suosittuja, mutta jokin satunnainen kurssimuotoinen tuntirypäs voisi olla silti mahdollinen kehonhuollon jälkeen. Pistän mietintään. Kehonhuollossa on liikkeitä sekä pilateksesta että joogasta, joten se sopii hyvin niille jotka kaipaavat keskivartalon (core) rauhallista lihaskuntoa, ryhdin parannusta sekä liikkuvuutta ja venyvyyttä lisää.

Toteutuvat tunnit itätampereella
ti 19:15-20:00 Kahvakuula, sammon koulu, yläsali (1.9.-15.9. , 6.10. , 20.10. , 3.11. ja 10.11.)
ke 18:45-19:45 Kuntotanssi, tapiola
ke 19:45-20:15 Venyttely 30', tapiola
pe 18:00-19:15 Kehonhuolto, saukonpuiston koulu

Tiistain kahvakullatunti lielahdessa on lapsiystävällinen tunti.
Tunti on tarkoitettu aikuiselle ja sinne saa tulla lapsen kanssa tai ilman. Tunnin sisältö on sama kuin tavallisellakin kahvakuulatunnilla eli ohjaaja ohjaa aikuisia. Lapsi on tunnilla ehdottomasti sen aikuisen vastuulla jonka mukana on tullut. Lapsen kanssa tuleva ja kertamaksun maksava saa tunnin automaattisesti alennushinnalla (5€) koska haluan ottaa huomioon sen että aikuinen ei välttämättä saa yhtä tehokasta treeniä kuin ilman lasta, koska joutuu keskittymään samaan aikaan kahteen asiaan. Kun sinulla on lapsi mukana ja jos et muuten olisi oikeutettu alennushintaan ja sinulla on vaikkapa sarjakortti jo ostettuna, tulee halvemmaksi maksaa kertamaksu. Lue lisää lapsiystävällisestä tunnista tunnit -sivulta.

Tiistain kahvakuula lielahden- ...
Tunti on 45 tai 60 minuutin mittainen. 45min tunnilla kaikki maksuihin liittyvät toimet on tehtävä ennen puolta jotta tunti pääsee alkamaan ajallaan. Tunnin jälkeen en voi jäädä selvittelemään maksuja, vaan joudun valitettavasti lähtemään ripeästi jotta ehdin seuraavalle tunnille. 45min tunnin jälkeen sinulla on aikaa 15 minuuttia ennen seuraavia saliin tulijoita, jolloin voit vaikka itsenäisesti tehdä hieman pidemmät venyttelyt loppuun.
EDIT 14.9. Tuntien aloitus lykkääntyy. Lue tiedotus aiheesta.

...ja sammon kouluilla
Muista ilmoittautua etukäteen. Joudumme lopettamaan viittä vaille kahdeksan, joten toiveena on että mahdollisesti pääsisimme aloittamaan jo 19:10 jolloin tunti on vähintään 45 minuutin mittainen. Edelliset lähtevät salista noin klo 19 minkä jälkeen saliin voi mennä jo tekemään omia alkuverryttelyitä. Tulen niin pian kuin pääsen edelliseltä tunnilta, viimeistään kuitenkin niin että tunti alkaa klo 19:15. Jos olen tunnilla aikaisemmin, ehdin hoitaa korttien merkkaamisen / kertamaksut ennen aloitusta, jos taas aikaa ei jää, maksut hoidetaan tunnin jälkeen.

Hinnat ja alennukset
45-75 minuuttinen sisätunti on 6€ (5€) tai yksi kokonainen merkintä sarjakortille. Tähän hintaryhmään kuuluvat siis myös tiistain lielahden- ja sammon koulun 45 minuuttiset kahvakuulatunnit sekä perjantain 75 minuuttinen kehonhuoltotunti. Lielahden koululla sunnuntaisin on käytössä alennushinta niille jotka osallistuvat perättäisille kuntotanssi- ja kahvakuulatunneille. Nämä kaksi tuntia saat 1½ tunnin hinnalla eli 9€ (7,5€) tai 1½ kertainen merkintä sarjakortille. Hinnoista lisää hinnat -sivulla.

Oi ihana elokuu!
Kesä kuitenkin jatkuu vielä hetken ja ihanan elokuun ulkotunnit. Palautetta ja toiveita voi edelleen lähettää, niitä yritetään ottaa huomioon ensi kauden aikatauluissa sekä tuntivalinnoissa ja jo tämänkin kauden ohjauksissa ja tuntisisällöissä.

Syyskausikortin arvonta
Jos kysely meni sivu suun ja haluaisit silti osallistua vielä arvontaan, tule joko tänään ryydynpuistoon kahvakuula- tai puistojumppatunnille, tai sitten vaihtoehtoisesti huomenna kuntotanssiin tapiolaan. Arvonta suoritetaan tänään noin klo 18:30 tuntien välissä ja itäpään tuntien kausikorttiarvonta noin klo 18 heti tunnin alussa. Juuri ennen arvontaa sinulla on mahdollisuus vielä kirjoittaa nimesi lappuun ja sujauttaa se arvontaan mukaan.

Hyvää, aurinkoista, lämmintä ja ihanan liikuttavaa kesän jatkoa! Tunneilla nähdään. :)

Edit 14.9. lielahden- ja sammon koulun kahvakuulatunnit: lielahden koulun tunti 45 tai 60min, sammon koulun kahvakuulatunnille ennakkoon ilmoittautuminen.

Kommentit

  1. Maanantain arvonta suoritettu onnistuneesti. Tiedot fb-sivuilla ja instassa. Onnea voittajille.

    Tiistain osalta kävi niin että kausikortin arvonta piti siirtää ensi viikolle koska ohjaaja oli unohtanut jo vastanneiden nimilaput ja tiedot kotiin. Sekä tyhjät laput viimehetken osallistujia varten. Viikon päästä siis arvonta kissanmaalla itätampereen kävijöille. Jos et ole huomannut vastata vielä kyselyyn mikä on itseasiassa jo ohi, ei haittaa, tule tunnille niin saat vielä mahdollisuuden osallistua kirjoittamalla nimesi lappuun.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti