Kesän tuoksut

Kuva aiemmalta kerralta jolloin
kuntotanssissa oli yhtä hikistä
ja ihanaa, mutta kahvakuulailu
peruuntui sään vuoksi.
Eilinen kuntotanssi oli jälleen kerran ylitiöpäisen ihanaa, hauskaa ja hikistä. Kiitos loistaville mukana tanssijoille. Kaunis keli ei ollut verottanut sisätunnilta montaa osallistujaa ja olen todella onnellinen siitä että kävijämäärä on koko ajan ollut sopivassa noususuhdanteessa. Parin viikon välein joku uusi aina löytää tiensä tunnilleni ja iso osa tulee myös uudestaan.

Hikisen kuntotanssin jälkeen olikin mukava vaihtaa pehmeälle tapiolan puiston nurmelle kahvakuulailemaan ja saalistamaan ruohoa varpaiden väliin. Lopuksi hieman pidemmät venyttelyt mukavassa seurassa. Liian monena kertana tänä kesänä on ollut turhan kylmää, sateista harmaata. Ei tällä kertaa! Lämmin sää, sinivalkoinen taivas, aurinkokin näyttäytyi välillä ja lähes hyttysistä vapaa ilta. Tästä on kesä tehty!

Kotiin päästyäni selkäreppuni sai taas kissoilta asiaankuuluvaa huomioita nuuskutteluin ja kiehnäyksin. Aijai kun se hien haju joidenkin mielestä on niiiiiiin ihana tuoksu. Niin ihana että niitä repun hihnoja pitää oikein nuolla sillä karhealla kielellä. RAAH RAAH ja NAM NAM! ...kissan mielestä. Minä: iyyyy...

Itse en repussa haistanut vielä epämukavia tuulahduksia, joten reppu joutuu todennäköisesti pesuun vasta kesäkauden lopussa. Päällä olleet treenivaatteet saivat taas tavanomaisen etikkakäsittelyn muiden tahraniksien jäädessä vielä odottelemaan vuoroaan. Käytän ihan syystä ulkotunneilla joko mustia tai ruohonvihreitä housuja. Niissä ei ruohotahrat näy, mutta koska kesä on ollut aika vilpoinen ja lenkkareita on pidetty huomattavasti enemmän jalassa kuin aiempina vuosina, alkavat kengät olla jo aika oleentuneet. Ei niinkään kuluneet, mutta ojassa pyörineen näköiset ja hajuiset.

Pesukoneeseen laitto saattaa joillekin lenkkareille olla virheliike koska koko saattaa pienentyä tai liimaukset irtoilla kuumassa ja linkouksessa. Jos kenkiä ei siis voi pestä koneessa tai jos konepesu ei riitä, etsinkin valmiiksi muutaman laiskan ihmisen vinkin kenkien puhdistamiselle sekä hajuttomana pitämiselle.

Siivous.info antaa vinkit hajunpoistoon ruokasoodalla, kahvinporoilla ja etikalla. Kengät voi myös laittaa pakkaseen ja Huffington Post lisää vinkkeihin vaniljan sekä appelsiininkuoret. Olettaisin että muidenkin sitrushedelmien kuoret käyvät, niitä voi laittaa pilkottuna astiaan ihan muuten vain pöydälle tai kaappiin tuomaan miellyttävää tuoksua. Tosin jos kengissä, kaapissa tai huoneessa on epämiellyttävä tuoksu, on yleensä parempi keino koittaa poistaa haju ja sen aiheuttaja kuin yrittää peittää tuoksua toisella.

Olen joskus kuullut myös hiiliniksin jossa lasten jääkiekkovarusteita auton takakontissa kuljettava vanhempi oli kyllästynyt takakontin tymäkkään hajuun ja oli laittanut takakonttiin hiiliä sisältävän rei'itetyn pahvilaatikon. Kaikki grillihenkiset ihmiset tietävät että hiilet imevät kosteutta ja olettaisin että jos niitä on riittävästi tai ne on sijoitettu riittävän lähelle hajun lähdettä, imee hiili kosteuden lisäksi myös hajun itseensä. Kenkään sisälle hiilen voi laittaa vaikka avonaisessa paperipussissa tai sitten kaappiin avonaiseen erilliseen laatikkoon hajun aiheuttajien läheisyyteen. Netistä en löytänyt väitteelleni tueksi linkkiä jolla voisin edes jollain tapaa todistaa muistikuvani, mutta tämän vinkin kokeilu ei varmasti ainakaan aiheuta vahinkoa treenikamppeille, ellei sitten onnistu tahrimaan kaikkea mustaksi. Aktiivihiilisuodattimet ilmanpuhdistimissa sekä joissain pölynimureissa ainakin puhuvat hiiliniksin puolesta. Kerro minullekin jos kokeilet ja niksi toimii.

Muista kuitenkin että jos kenkiä ei ole ihan pakko käyttää syystä tai toisesta ja ilmat sallivat, on terveellistä myös kävellä, tanssia, hyppiä ja pomppia paljasjaloin ulkona. Kunhan ei riko jalkojaan kovalla pinnalla juosten ilman vaimennusta tai oikeaa juoksutekniikkaa, niin muuten jalkapohja tykkää kaikenlaisesta monipuolisesta liikunnasta. Varpaat pääsevät harottamaan valtoimenaan ja jalkapohjan lihakset vahvistuvat antaen tukea tasapainoilulle sekä vakautta ja voimaa jokapäiväiseen liikkumiseen.

Kommentit