Nettisivut!

Siellä lepää! Uudet sivut: www.liikeimpulssi.fi

Verrataanpas asioita Liikunnan Liekin päiviin:

Mitä uutta, mitä vanhaa?

Uusi nimi, sivut ja osoite tietysti. Somelinkit LiikeImpulssin mukaisesti.

Aikataulu näyttää uudelle, mutta sisältö ei ole muuttunut. Tiistaisin kahvakuulailua Sammon koululla, keskiviikkoisin kuntotanssi ja venyttely Tapiolassa, sunnuntaisin kuntotanssi ja kahvakuula Lielahden koululla. Lyhyen kuvauksen tunnista näet kun klikkaat tuntia. Pidemmät tuntikuvaukset löytyvät tunnit sivulta.

Aikataulussa on kuukausinäkymä oletuksena, mutta pystyt tarkastelemaan aikataulua myös viikko kerrallaan. Lisäominaisuutena on myös tiettyjen paikkojen poissulkeminen aikataulusta klikkaamalla vasemmassa laidassa näkyviä paikkalinkkejä. Ei ehkä niinkään tarpeellinen lisäominaisuus vielä kun tunteja on näin vähän, mutta jos jossain vaiheessa yhteistyökumppaneiden kanssa yhteistyö laajenee oikein rajusti, voi olla hyvä pystyä karsimaan aikataulua omien paikkamieltymysten mukaan.

Myymäni Liikunnan Liekin sarjakortit kelpaavat keväällä LiikeImpulssin tunneilla aivan normaalisti ja edelleen sunnuntaisin kaksi tuntia 1½ tunnin hinnalla. Käteisellä maksettaessa kaksi tuntia 9€ (7,50€) tai 1½ merkintää sarjakortille.

Hinnat säilyvät samoina kuin vuonna 2014 Liikunnan Liekin tunneilla. Alehintamäärittelyyn on tullut lisäyksiä. Alennushintaan ovat oikeutettuja: opiskelijat, nuoret 15-17 vuotiaat, varusmies- tai siviilipalveluksessa olevat ja eläkeläiset.

Kortin voi maksaa smartum liikunta- ja kulttuuriseteleillä sekä tyky-kuntoseteleillä. Smartumsaldolla etukäteen netin kautta maksaminen ei vielä ole mahdollista. Toivottavasti on noin kahden viikon kuluttua. Muita maksumahdollisuuksia on tulossa myöhemmin, niistä lisää sitten.

Uudet kevätkauden ohjelmat tunneilla, uudet musiikit. Tuntikuvaukset taas eivät muutu, sama ohjaaja pysyy ja samat vanhat vitsit.

7.1.-13.1. kaikki LiikeImpulssin tunnit ovat ilmaisia. Tervetuloa uudet ja vanhat asiakkaat!

Kommentit