LiikeImpulssin synty!

Liikunnan Liekissä tapahtuvien muutosten ansiosta syntyi LiikeImpulssi.

MUUTOS:
Osuuskunta Kiwano, minkä aputoiminimi Liikunnan Liekki on, jää tauolle toimijoiden puutteessa. Liikunnan Liekissä olevat ohjaajat joutuvat jokainen miettimään omien tuntiensa jatkamista muiden yritysten kautta ja itse päätin jatkaa ensi vuonna yksityisyrittäjänä. Liikunnan Liekin kohtalo oli sen verran avoin vielä etten voinut jäädä odottamaan enää sen mahdollista siirtymistä toiseen osuuskuntaan, joten ratkaisin ongelman lähtemällä yksityisyrittäjäksi. LiikeImpulssi

LIIKUNNAN LIEKIN KORTIT:
Kesällä ja syksyllä myymäni Liikunnan Liekin sarjakortit kelpaavat LiikeImpulssin kevään tunneilla aivan normaalisti. Syksyllä pyörineet Liikunnan Liekin tuntini jatkuvat siis keväällä uuden toiminimen alla. Tiinan myymät Liikunnan Liekin kortit kelpaavat edelleen keväällä Tiinan tarjoamilla tunneilla.

LIIKEIMPULSSI:
LiikeImpulssin nettisivut valmistuvat viimeistään vuoden vaihteessa. Sitä ennen voit tarkistaa missä mennään LiikeImpulssin facebooksivuilta, twitteristä, täältä blogista tai instagramista. Kurkkaa loppuvuodesta LiikeImpulssin nettisivuille, lisää tietoa tulossa. Mm. kaikille ilmaiset LiikeImpulssin tunnit 7.1.-13.1.2015.

Kevät 2015:
19:00-20:00 Kahvakuula, Sammon koulu, yläsali 13.1.-12.5.
18:45-19:45 Kuntotanssi, Tapiola, 7.1.-27.5.
19:45-20:15 Venyttely, Tapiola, 7.1.-27.5.
17:00-18:00 Kuntotanssi, Lielahden koulu, alasali, 11.1.-17.5.
18:00-19:00 Kahvakuula, Lielahden koulu, alasali, 11.1.-17.5.

S-POSTIOSOITE:
S-postiosoitteeni km@kiwano.fi lopettaa toimimisen pian vuoden vaihtumisen jälkeen, uudet yhteystietoni löydät LiikeImpulssin sivuilta. Puhelinnumeroni on myös muuttunut. Uusi numero on työpuhelimeni numero ja minut saa kiinni siitä, mutta myös edelleen vanhasta numerosta, mikä on varsinainen henkilökohtainen puhelinnumeroni. Kumpaa tahansa saa käyttää tarpeen tullen.

Oikein rentoa joulun odotusta ja hyvää uutta vuotta!

Kommentit