Kurssit ja työpajat keväällä 2015

Jos sinulla on tampereella tiedossa paikka missä on kohtuullinen salivuokra ja mielellään enemmän kuin 100 neliötä tilaa, ilmoittelehan tännepäin. Olen kiinnostunut! Ja olen varma että niin on moni muukin. Tampereella yksityiset, seurat ja yksityisyrittäjät taistelevat koulujen vapaista salivuoroista ja kaupungilla on joka kesä iso työ sovittaa kaikki syksyn ja kevään vuorot niin että suurin osa varaajista saisi edes jotain. Vakivuorojen jaon jälkeen jäljelle jää muutamia satunnaisia tunteja sinne tänne aikatauluun, yleensä ei sitäkään. Kaikki ajat ja paikat tuntuu kelpaavan.

Siitä huolimatta että oman aikatauluni sovittaminen koulujen täyteenbuukattujen salivuorojen kanssa yhteen on välillä aika haastavaa, löysin kuin löysinkin muutaman vapaan tunnin kursseja ja työpajoja varten. Kerran viikossa pyörivien vakituntien lisäksi kun on välillä kiva tehdä jotain ihan muutakin. Tanssin ja kahvakuulan lisäksi voi vaikka pyöritellä vannetta, palloa tai rullata omaa kehoa juuri sellaisella intensiteetillä kuin itse haluaa.

Lauantaina 7.3. Vannetanssi + Kehonhuolto aloittaa LiikeImpulssin kevään kurssi- ja työpajatarjonnan. Ratinan iltapäiväkurssilla tunnin ajan vannetanssin alkeisiin meidät perehdyttää Matahoops ja siihen jatkoksi vielä kolmen vartin mittainen kehonhuoltohetki.

Sammon koululla pääsee palloilemaan fitball kurssille yhteensä neljänä kertana. Kaksi kurssia, hieman eri sisällöillä alkaen tiistaina 17.3.

Oman kehon myötäisesti lihasten kestävyyttä pääse lisäämään, rankaa kiertämään, rullaamaan ja koko kehoa venyttämään kahtena 1½ tunnin kertana kehonhuoltokurssille Sammon koululle alkaen 27.4. maanantaina. Kaksi tunnin mittaista kehonhuoltotuntia löytyy myös Lielahden koululta sunnuntaina 12.4. sekä 26.4.

Tanssi-innostamisen harjoitteisiin perustuvaa liikeilmaisua taas pääsee kokeilemaan Saukonpuiston koululle kahden työpajan muodossa tiistaina 28.4. tai maanantaina 11.5. Työpajat ovat sisällöiltään hieman erilaiset joten jos oikein innostuu voi osallistua molempiin.

Lisää tietoa kurssien sisällöistä ja aikatauluista sekä paikoista LiikeImpulssin nettisivuilta sekä fb-sivuilta. Kysele jos jokin jäi askarruttamaan ja muistathan ilmoittautua s-postilla tai puhelimitse!

Kuva: © Tampereen Kameraseura ry

Kommentit